29.5.2013

Kesäpaikka Wirkkula avautuu ensi viikolla

Joukko Kampin vapaaehtoisia suuntaa ensi viikon maanantaina ja tiistaina Helsingin Pihlajasaareen ahkeroimaan Wirkkulan talkoisiin. Talkoojoukko siivoaa, istuttaa kukkia ja valmistelee virkustyskeskuksen avajaiskuntoon talvikauden jälkeen.





Letuistaan kuulu virkistyskeskus avaa ovensa jälleen keskiviikkona 5.6. ja on auki läpi kesän päivittäin. Wirkkulassa on viikoittain vaihtuvaa ohjelmaa, valikoimasta löytyy musiikkiesityksiä, tansseja, tutustumismahdollisuuksia Wirkkulan historiaan ja paljon muuta. Jos huonompi sää pääsee yllättämään, voi aina vetäytyä herttaisen talon sisälle tuoksuvan kahvin äärelle.






Vuorovene kuljettaa perille Pihlajasaareen ja Wirkkulaan. Vene liikennöi sekä Merisatamasta että Ruoholahdesta.


2.5.2013

Kahvio Käkikello palvelee 20.6. saakka!

Kahvio Käkikello on avoinna arkisin klo 9-15. Kahviossa valmistuu päivittäin puurolounas ja erilaisia suolaisia ja makeita kahvileipiä. Iloinen henkilökunta auttaa myös allergikkoja löytämään sopivaa purtavaa pikkunälkään.








Kevään viimeinen Tiistai-tapaaminen ensi viikolla!

Kesä lähenee ja palvelukeskuksen arki alkaa kääntyä kohti rauhallisempaa lomakautta. Ensi viikon tiistaina 7.5. tapaamme vapaaehtoisten kanssa viimeisen kerran tänä keväänä Tiistai -tapaamisen merkeissä. Vaikka kyseessä onkin päätöstapaaminen, asialistalta löytyy melkoinen määrä kaikkia vapaaehtoisia koskettavia ajankohtaisia asioita. Kaikki vapaaehtoiset ovat lämpimästi tervetulleita!

Vapaaehtoisille avoin Tiistai-tapaaminen 7.5. klo 12:30 Kerhohuone 1:ssä (3krs).Tervetuloa!