26.1.2015

Reino ja Aino

Tanssiryhmä Gruppen fyran ystävyydestä, kumppanuudesta ja ihmisen ikääntymisestä kertova esitys Reino ja Aino nähtiin Kampissa torstaina 22.1.


Lämminhenkinen esitys sai ensi-iltansa reilut kaksi vuotta sitten ja on sittemmin kiertänyt teattereissa ja palvelutaloissa sekä kahviloissa Helsingissä ja lähikunnissa osana KulttuuriKlubi K 60-esityskiertuetta. Ainon roolissa nähtiin Pia Liski ja Reinon Tommi Haapaniemi. Käsikirjoitus ja dramaturgia olivat Tuomo Rämön käsialaa.



Aino ja Reino saivat yleisön hymyilemään, mutta humoristisessa esityksessä käsiteltiin myös totisempia aiheita, kuten yksinäisyyttä ja menetyksen pelkoa.










16.1.2015

Kevätkauden ryhmätoiminta on käynnistynyt

Vuosi on vaihtunut ja Kampin palvelukeskuksessa on palattu arkeen. Kevään ryhmät ovat pyörähtäneet käyntiin ja asiakkaat ovat palanneet täyttämään palvelukeskuksen käytävät. Tarjolla on tuttuun tapaan monipuolista ryhmätoimintaa niin liikuntaan, käsitöihin kuin kulttuuriinkin liittyen.






 
Supersuositussa Kokataan yhdessä -kerhossa on ensimmäisellä kokoontumiskerralla ollut vilskettä ja vilinää. Kyseinen ryhmä on jo täynnä, mutta muissa innostavissa ryhmissä on vielä tilaa. Muun muassa Senioripysäkissä, kädentaitoryhmissä, avoimessa muistiryhmässä sekä ruotsinkielisessä keskusteluryhmässä on vapaita paikkoja. Myöhemmin keväällä ovat alkamassa myös Elämäntarinaryhmä sekä Ystäväpiiri.

Lisätietoa ryhmistä voi kysellä palvelukeskuksen neuvonnasta (p. 09 310 44516) sekä ohjaajilta.

Hyvää alkavaa kevättä ja tervetuloa Kamppiin!