30.4.2015

Hauskaa Wappua!

 
Wappujuhla alkoi Olavi Virran Muistojen konsertilla juhlasalissa, jota seurasi tanssit Pispalan Sälli ja Sinirytmit -yhtyeen siivittämänä.

 
Perinteiseen tapaan järjestettiin myös vappunaamiaiset ja kekseliäimmät pukeutujat palkittiin.



 
Kirsikkana kakun päällä oli Kampin vapaaehtoisten järjestämä vappubuffet, jossa tarjoiltiin simaa, donitseja ja herkullisia itse paistettuja vohveleita!

 
Huomenna vapunpäivänä 1.5. Kampin palvelukeskus on suljettu.
 
Kampin henkilökunta toivottaa kaikille iloista vappua!
 

 

29.4.2015

Vieraita Turkista, Hoşgeldin!

Kampin palvelukeskus ja Etelän sosiaali- ja lähityön yksikkö ottivat viime viikolla vastaan vieraan Turkista, Marmaran yliopistosta. Väitöskirjaansa aloitteleva Çiğdem on kiinnostunut kehittämään ikäihmisten palveluja Istanbulissa ja tuli opintovierailulle Helsinkiin neljän päivän ajaksi aiheen tiimoilta.
Vierailun aikana meillä oli mahdollisuus jutella siitä, millaisena ikäihmisten elämä ja arki näyttäytyy Suomessa ja Turkissa. Maiden välillä tuntuu olevan maantieteellistä etäisyyttä suurempi kulttuurinen ero. Turkissa yhteisöllisyys on tärkeää ja ikäihmiset ovat vahvasti läsnä lastensa, lastenlastensa, muiden sukulaisten ja jopa naapureidensa elämässä. Çiğdem kertoi, että hänestä on lähes mahdotonta ajatella, että Turkissa kukaan asuisi niin yksin, ettei hänen luonaan vierailisi edes naapurit, jos muita läheisiä ei ole. Turkissa on myös hyvin yleistä, että ikääntyessään vanhemmat asuvat yhdessä lastensa perheiden kanssa.

Kaupungilla vallinnut rauhallisuus oli aivan uusi kokemus Çiğdemille ja tämän aviomiehelle. He majoittuivat aivan keskusta-alueelta vuokratussa kerrostaloasunnossa ja ensimmäisen asunnossa vietetyn yön jälkeen Çiğdemin kysyi varovasti, pitäisikö heidän olla huolissaan miehensä kanssa, kun talossa ei tuntunut asuvan ketään muita. Nauroimme yhdessä tilanteelle, kun vierailijoille selvisi, että Suomessa on hyvinkin tavallista, etteivät naapurit tapaa toisiaan, eikä kerrostaloissa juurikaan kuulu elämisen ääniä - tilanne, johon ei juurikaan törmää liki 15 miljoonan asukkaan suurkaupungissa Istanbulissa. 

Vierailu oli erittäin virkistävä. Parhaimpana antina siitä jäi mieleen yhteiset keskustelut, joiden kautta oli mahdollista oppia uutta toisesta kulttuurista mutta saada myös uutta näkökulmaa meidän kulttuuriin ja tapaan toimia täällä Kampissa.   

Jutun kirjoitti vapaaehtoistoiminnan ohjaaja Tiia.

24.4.2015

Koti ja asuminen -teemapäivä huhtikuussa

 
 
Kampin palvelukeskuksessa järjestettiin keskiviikkona 8.4. teemapäivä, jonka aiheina olivat koti ja asuminen. Päivässä oli mukana 12 eri toimijaa, jotka esittelivät kodin turvallisuuteen ja sujuvaan arkeen liittyviä palveluita, sekä kotona asumista tukevia palveluita. Teemapäivään osallistuneilla asiakkailla oli mahdollisuus tutustua näytteilleasettajien tarjontaan, sekä esittää kysymyksiä ja keskustella mieltä askarruttavista asioista. Sekä tapahtumaan osallistuneet asiakkaat että näytteilleasettajat olivat päivään tyytyväisiä. Vastaavanlaista tapahtumaa toivottiin myös uudelleen.

 
 
Oman panoksensa teemapäivään antoivat:

Helsingin kaupungin hissiprojekti

Helsingin Kulttuurikeskus (Kulttuurikaveri-hanke)

Helsingin kaupungin pelastuslaitos (kodin paloturvallisuus)

Helsingin kaupunginkirjasto (seniorityö ja kotikirjasto)

ENTER ry

Vanhusten keskusliitto (korjausneuvonta ja senioritoiminta)

Helsingin seudun liikenne (KutsuPlus ja muut HSL:n palvelut)

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä / Kierrätyskeskus

Itä-Helsingin Lähimmäistyö

Respecta

Menumat

Vanhusten turva ry

15.4.2015

Suomen kielen opiskelua Kampissa


Elisee on suomen kielen opiskelija Amiedusta ja hän tekee paraikaa seitsemän viikon käytännön kieliharjoitteluaan Kampin palvelukeskuksessa.

Elisee on kotoisin Togosta ja hänen äidinkielensä on ranska. Kampissa hän on päässyt harjoittelemaan suomen kieltä oikein kunnolla, sillä useimmat asiakkaat eivät puhu ranskaa. "Teen täällä paljon erilaisia asioita, olen auttanut Olkkari-kahviossa, narikassa ja joskus senioriryhmien kanssa, mutta tärkein asia minulle päivissä on yrittää puhua suomea mahdollisimman paljon", Elisee kertoo.

Elisee on intoutunut urheilusta. Hän järjesti vapaaehtoisille urheiluaiheisen tietovisan, joka sai kovasti suosiota. Hän on viihtynyt Kampissa todella hyvin ja miettiikin, että voisi harjoittelunsa jälkeen jatkaa palvelukeskuksessa vapaaehtoisena.  


14.4.2015

Jännityksen hetkiä


Tiistai oli tänään toimintaa täynnä Kampissa, kun puolenpäivän aikaan kaikkialla palvelukeskuksessa alkoi soida palohälytys. Ulkona oli onneksi aurinkoinen sää, jottei kukaan joutunut värjöttelemään kylmässä, kun henkilökunta ohjasi kiireen vilkkaa kaikki asiakkaat ulos talosta. Pääovien eteen kerääntynyt väkijoukko haistoi selkeästi ilmassa palaneen tuoksun.

Palokunta saapui paikalle nopeasti ja tarkisti tilanteen. Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä, syynä hälytykseen oli savuamaan yltynyt Olkkarin mikroaaltouuni. "Tulin alakertaan ja irrotin mikron pistokkeesta", kertoo Kampissa ohjaajana toimiva Marja.

Asiakkaat pääsivät palaamaan takaisin sisälle hetken päästä ja Olkkarissakin jatkettiin kahvittelua tavalliseen tapaan.

 


 
 

10.4.2015

Stadin ikäohjelman asukastilaisuudet Kampissa




Vanhuspalvelulaki tuli voimaan asteittain 1.7.2013 alkaen. Lain tarkoitus on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista sekä parantaa ikääntyneiden mahdollisuuksia osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja tarvitsemiensa palveluiden kehittämiseen. Stadin ikäohjelma on tämän vanhuspalvelulain toimeenpanosuunnitelma, jossa pyritään vastaamaan lain vaatimuksiin. Stadin ikäohjelmaa on valmisteltu verkostossa, jossa on ollut mukana kaupungin virastoja ja liikelaitoksia, järjestöjä, Helsingin vanhusneuvosto ja palvelukeskusten asiakasneuvostoja. Myös kuntalaiset itse ovat tärkeässä roolissa. Viime vuonna eri palvelukeskuksissa järjestettiin asukastilaisuuksia, joiden runsas anti on otettu huomioon ikäohjelman jatkotyöstämisessä.

Kampin palvelukeskuksen asukastilaisuuteen 8.4. saapui n. 70 kuntalaista vaikuttamaan ja kertomaan mielipiteensä. Tilaisuuden puheenjohtajana toimi SKH:n (Sosiaali- ja terveysviraston Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut -osaston) etelän palvelualueen johtaja Arja Peiponen. Kampin asukastilaisuudessa osallistujilta koottiin palautetta ja evästyksiä Stadin ikäohjelman viidelle teemakohtaiselle työryhmälle, jotka ovat

·         Muistiystävällinen Helsinki
·         Luotuja liikkumaan
·         Iätöntä asumista
·         Käyttäjälähtöiset palvelut
·         Tieto käyttöön ja voimaa vaikuttamiseen

Kaikki vastaukset kirjattiin muistiin ja niitä saattoi vielä halutessaan kommentoida tilaisuuden lopuksi. Osallistujat olivat aktiivisia ja esille nousi monia kehittämisideoita, joita Stadin ikäohjelman verkosto jatkotyöstää tapaamisessaan 6.5. Kampissa 27.4. klo 16-18 järjestettävä asukastilaisuus on ruotsinkielinen. 
Stadin ikäohjelman verkkosivut löydät täältä.

Nästa diskussionstillfälle ordnas alltså på svenska i Kampens servicecentral den 27 april 2015 kl. 16-18. Kom med och påverka!

2.4.2015

Yrittäjämarkkinat 25.3.


 
Menneen viikon keskiviikkona Kampin palvelukeskuksessa järjestettiin Yrittäjämarkkinat. Toki heman vastaavanlaisia tapahtumia on järjestetty talossa aiemminkin. Jatkossa vuorovuosin Kampissa ja Kinaporin monipuolisessa palvelukeskuksessa järjestettävän markkinatapahtuman tarkoitus on tiivistää yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä tarjoamalle kaupallisille toimijoille mahdollisuus esitellä toimintaansa ja tuotteitaan palvelukeskuksen tiloissa, ja toisaalta tuoda yritysten tarjoamia palveluita ja tuotteita asiakkaiden ulottuville.


 
Tuleviin tapahtumiin pyrimme valitsemaan yritykset niin, että mahdollisimman moni toimija pääsee mukaan. Kamppiin kutsuimme yrityksiä erityisesti asiakkailta nousseiden toiveiden perusteella. 

  
 
Kampin tapahtumaan osallistuneet yritykset tarjosivat kattavasti erilaisia palveluita esteettömän ja turvallisen kotona asumisen tueksi, esittelyssä oli myös hyvinvointipalveluita ja -tuotteita, sekä hyviä markkinatarjouksia.

 
 
Jos markkinatapahtuma jäi keskiviikolle sattuneesta takatalvesta ja lumipyrystä johtuen väliin, keskiviikkona 8.4. (yläaulassa klo 10-14) on mahdollisuus osallistua Koti ja asuminen -teemapäivään, jossa on puolestaan paikalla suuri joukko kaupungin toimijoita ja yhteistyökumppaneita.

Koti ja asuminen -teemapäivässä voit tutustua mm. näihin:
 
Helsingin kaupungin hissiprojekti, Helsingin Kulttuurikeskus (kulttuurikaveri-hanke), Helsingin kaupungin Pelastuslaitos (kodin paloturvallisuus), Helsingin kaupungin Liikuntavirasto, Helsingin kaupunginkirjasto (seniorityö ja kotikirjasto), ENTER ry, Vanhustyön keskusliitto (korjausneuvonta ja senioritoiminta), Helsingin seudun liikenne (KutsuPlus ja muut HSL:n palvelut), Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä /Kierrätyskeskus, Itä-Helsingin Lähimmäistyö (Senioriverkko-projekti ja Movedos-hyvinvointipilotti), Respecta, Menumat ja Vanhusten turva ry