29.5.2015

Lento-kuoron 25-vuotisjuhlakonsertti



Jotkut teistä saattavat muistaakin ajan, kun Lento-kuoro oli suuri. Olimme parhaassa ajassa esillä. Kuoroa tuolloin johtanut Terttu Raatikainen ajatteli, että johan meitä on paljon – jospa kuorolle annettaisiin nimi.

Terttu kysyi meiltä kuorolaisilta, sopisiko Lento, joka tarkoittaa musiikkitermein hitaasti – olemmehan jo varttuneita laulajia. Terttu oli täynnä musiikkia. Tuolloin, 1990-luvulla, kuorossamme lauloi parhaimmillaan jopa 40 henkilöä. Kuorollamme oli useita esiintymisiä eri paikoissa, toki esiinnyimme paljon myös Kampin Palvelukeskuksessa .
 
 
 
Terttu Raatikainen antoi kaikkensa Lennolle, 20 vuotta. Hänen lopetettuaan kuoromme johtajana, muutama meistä etsi Kampin palvelukeskuksesta lauluintoisia, kunnes tapasimme yllättäen Terhikki Sumarin, pelastajamme. Terhikki valoi meihin uskoa, vaikka olimmekin jo tuolloin varsin pieni ryhmä kuoroksi.

Moni kuoromme jäsen on sittemmin seurannut Terttu Raatikaista ihanimmille laulumaille. 25-vuotisjuhlakonsertillamme haluamme muistaa Lennon kulta-aikaa ja Terttua, sekä juhlistaa sitä, että pienelläkin kuorolla on mahdollisuus 25-vuotiseen juhlaan.
 
Niin, vaikka olemme pieni joukko vaan.

Aina muistamme suurta Lentoa

Terhikin valtavan voiman myötä.

Hän kanssamme tehnyt on suurta työtä.

Että kunnialla onnistuisi juhla tää.

Sen tahdoimme kaikki yrittäen yllättää.

Tekstin ja runon kirjoitti Lento-kuorossa 25 vuotta laulanut Maija-Liisa Backas.
 

Lento-kuoro päättää täten myös viikoittaiset kuoroharjoituksensa Kampin palvelukeskuksessa. Kiitämme kuoroa kuluneista vuosista ja toivotamme kuorolaisille ja Terhikille hyvää jatkoa!

27.5.2015

Kevättä vastassa Tervasaaressa

Päiväkoti Aleksin eskariryhmä ja Krunan Mestan SenioriSumppien vakioporukka tapasivat Kruununhaan edustalla Tervasaaressa yhteisen kevätretken merkeissä toukokuun alussa. Jo perinteeksi muodostunut Tervasaaren kevätretki ei jättänyt mieltä kylmäksi tänäkään vuonna, vaikka saimmekin värjötellä tuulessa.



Veijolla oli mukanaa pieni torvi, joka herätti eskarilaisissa mielenkiintoa. "Mä olen nähnyt tollaisen sellaisessa vanhojen asioiden museossa!", huudahti yksi eskarilainen iloisesti tunnistaessaan soittimen. Lastenlaulut sen sijaan, joita lauloimme yhdessä ulkona, tuntuivat olevan ajattomia, sillä samat laulut olivat tuttuja niin eskarilaisille kuin "mestalaisille".  

Ulkoilun jälkeen siirryimme katoksen suojaan lämmittelemään. Tervasaaren tunnelmallinen hirsiaittaan rakennettu ravintola Savu tarjosi retkiläisille mehua ja kahvia samalla, kun Villasukkateatteri esiintyi.




Kiitämme ravintola Savua ja toivotamme aurinkoista kesää kaikille päiväkoti Aleksin eskarilaisille, ohjaajille ja Krunan Mestan SenioriSumppilaisille. Nähdään Mestalla taas syksyllä!

Kuvat: Veijo/SenioriSumpit

26.5.2015

Kuntonyrkkeilyä 20.5.

 
Kampissa ei tarvitse murehtia, etteikö erilaisiin tapahtumiin löytyisi asiakkaita. Oli aihe tai laji mikä hyvänsä, aina saapuu paikalle ainakin kourallinen aktiivisia, rohkeita ja kokeilunhaluisia osallistujia. Tällä kertaa vuorossa oli potkunyrkkeilyn alkeet. Tunnin ohjasi geronomiopiskelija Susanna. Vaikka kyse oli alkeista, näkyi hikipisaroita yhden jos toisenkin otsalla, mutta sehän ei menoa haitannut.


Kuvat treenistä otti Kampin kieliharjoittelija Ben.



20.5.2015

Skoolataan meille!



"Keväälle ja tälle porukalle, skool!", näin aloitettiin vapaaehtoisten kevään viimeinen yhteinen Tiistai-tapaaminen.

Aktiivinen kevät oli hyvä saattaa yhdessä päätökseen kakkukahvien äärellä kuulumisia vaihtaen. Viralliselta osuudeltakaan ei vältytty, sillä kesän toiminnot ovat alkamassa parin viikon päästä. Moni vapaaehtoinen ei juuri lomailekaan vaan on mukana kesälläkin palvelukeskuksen tai Wirkkulan toiminnassa.

Mutta hauskaakin saa olla, siitähän vapaaehtoistoiminnassa on suurelta osin kyse. Keväinen bingo viritti tunnelman kutkuttavan jännittäväksi. Jotkut innokkaimmat huudahtivat "BINGO!" jo ennenkuin rivit olivat täyttyneet, mutta pienistä kommelluksista huolimatta leffaliput ja Tallinnanmatka päätyivät oikeille voittajille.

Tahdomme kiittää kaikkia vapaaehtoisiamme kuluneesta keväästä ja siitä valtavasta panoksesta, jonka vapaaehtoiset antavat palvelukeskukselle - pohjautuuhan Kampin toiminta henkilökunnan ja vapaaehtoisten yhteistyölle!


18.5.2015

Äitienpäiväkonsertti 7.5.

 
Minä hoidan lastani ja kasvatan sitä. Lapsi on pieni ja hauska. Vauvaa pitää vahtia ja syöttää ja vielä vaihtaa vaipat. Lapsi pitää viedä ulos. Me menemme puistoon lapsen kanssa. Lapsi tykkää olla puistossa. Kun lapsia alkaa väsyttää, minä laitan lapsen rattaisiin. Kun olemme kotona niin lapsi nukkuu kuin tukki. Näin kirjoitti vuoden 2008 Kevätpörriäisessä tokaluokkalainen Matilda.
  
 

Kampin äitienpäiväkonsertissa äideille, isoäideille ja muille kuulijoille esiintyivät hieman vanhemmat opiskelijat; Sibelius-lukion Sekakuoro Sibis ja Sibelius-lukion tyttökuoro. Kuorot esittivät suomalaisesta kansanmusiikista vaikutteita saaneita kappaleita, sekä modernimpaa pop-musiikkia. Kuultiinpa konsertissa  myös afrikkalainen kansanlaulu, joka tosin kertoi isistä, ei äideistä. Kuoroja johtaneen Reijo Aittakummun viimehetken ohje kuorolaisille  kuului: "Muistakaa hymyillä. Jos sanat unohtuvat, hymyilette vaan." Nuoret kuorolaiset noudattivat opettajansa ohjetta ja ihastuttivat kuulijoita energisillä ja iloisilla esityksillään. Välillä sanat unohtuivat, mutta se ei menoa haitannut, päinvastoin. 

 
Konsertin lopuksi juotiin perinteiset kakkukahvit.