12.11.2015

Sururyhmä

 

Keväällä 2015 kokoontui Kampin palvelukeskuksen ensimmäinen ohjattu Sururyhmä leskille. Hyvän palautteen ja ilmiselvän tarpeen johdosta toinen kuuden hengen ryhmä järjestettiin tänä syksynä.

Ryhmä on tarkoitettu hiljattain (n. 1/2 - 2 vuotta sitten) puolisonsa menettäneille. 10 kertaa kokoontuvan ryhmän pääanti on luonnollisesti vertaistuki ja keskustelu. Ohjaajat tuovat ryhmään mm. erilaisia terapeuttisia harjoituksia, joista ryhmäläiset voivat löytää itselleen sopivan avun myös kotona käytettäväksi.


Keskustelujen aiheet etenevät ryhmän kokoontumissa surun ristiaallokosta muisteluiden kautta arkeen sopeutumiseen, omaan jaksamiseen ja viimein toivoon ja tulevaisuuteen.


Varsinaisen Sururyhmän jälkeenkään ei tarvitse jäädä tuntojensa kanssa yksin. Sururyhmän jatkoryhmä kokoontuu kerran viikossa läpi vuoden ja siihen voivat osallistua kaikki Sururyhmän Kampissa käyneet.

Jutun kuvituksena on ryhmän maalauksia kokoontumiskerralta, jonka teemana oli "Surun värit". Kokeilimme värien ja musiikin avulla, miten eri keinoin voi löytää sanoja ja muotoja omalle surulleen. Kokoontumisissa olemme käyttäneet paljon myös runoja tunteiden tulkkina. Tässä esimerkkinä viimeisellä kokoontumiskerralla - teemana "Toivo ja tulevaisuus" - luettu runo Tommy Tabermannin tuotannosta:

Teimme ehdottoman selväksi toisillemme,
että joka tänne jää toisen jälkeen
sulkemaan ovia
ei yhteisestä rakkaudestamme
jätä pisaraakaan jakamatta.
Levittää ympärilleen,
kuin kirsikankukkia tuuleen
yhteistä rakkautta,
joka ei muutu tomuksi,
vaan kukkii, yöt, tuulet, talvet
muina miehinä,
niin kuin ei olisi koskaan kuolemasta kuullutkaan.
 
Seuraava Sururyhmä Kampissa alkaa maaliskuussa 2016. Ilmoitustaululle ilmestyy vuodenvaihteen jälkeen ryhmän mainos ja samalla käynnistyvät uusien ryhmäläisten haastattelut.
 
Sururyhmän ohjaajat Jaana ja Helena
kiittävät kaikkia 2015 Sururyhmiin osallistuneita
opettavasta ja ajatuksia herättävästä vuodesta

11.11.2015

Enterin ikinörtit kutsuvat Kampin kimmat ja kundit tutustumaan digipelaamiseen!


 
Seniorit pelaavat Kampin palvelukeskuksen juhlasalissa maanantaina 16.11. klo 14 - 16.
Salissa on melkoisesti säpinää, kun mahdollisesti sadat ikäihmiset kokeilevat pelaamista kännyköillä, tableteilla ja tietokoneilla.
Mielikuvasi tietokonepeleistä saattaa muuttua - digipeleissä on paljon muitakin kuin sota- ja räiskintäpelejä. Seniorit ovat erilaisia, tarpeet ja kiinnostukset erilaisia, siksi Kampissa esitellään monenlaisia pelejä eri tarkoituksiin. Valinnanvaraa on vaikka pasianssista imperiumin rakentamiseen.

Joku hakee peleistä viihdettä ja ajanvietettä, toinen apua muistin ylläpitoon ja oppimiseen. Joku löytää pelin kautta liikkumisen riemun ja saa pontta fyysisen kunnon ylläpitoon. Monelle ikäihmiselle pelaaminen on tie yhdessä olemiseen ja yhteisöllisyyteen.
Pelaamisen ja peleihin tutustumisen ohella tapahtumassa on tarjolla myös tietoa digipelaamisen hyvää tekevistä vaikutuksista. Isovanhemmille on tarjolla tietoa myös lasten/ nuorten pelaamisesta.

Tule kokeilemaan innostutko sinä digipelaamisesta!

Kom och bekanta dig med de många möjligheterna att spela online!


Ikinörtti  http://ikinortti.blogspot.fi/2015/11/seniorit-ja-tietokonepelit.html

Teksti: Aulikki Uusitalo-Kasvio