28.10.2016

Vapaaehtoistiimit esittäytyvät 1


Retkitiimi


Kampin retkitiimi on liikuttanut helsinkiläisiä eläkeläisiä jo 15 vuoden ajan.
Vuoden 2000 alussa ryhmä vapaaehtoisia sai ajatuksen tehdä retkiä, aluksi pienimuotoisesti lähialueella. Vähitellen, kun retket onnistuivat hyvin ja retkeläisten mieli paloi innosta aina uudestaan ja uudestaan osallistua, laajeni toiminta myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Suosituksi tulivat retket Tallinnaan ja Ruotsiin.

Retkikohteena Laukon kartano
Kotimaan taide-, kartano-, luonto-, tanssi-, teatteri-, museo- ja kylpyläretket ovat haluttuja kohteita ja ovat pitäneet pintansa. Helsinki lähialueineen, Espoo ja Vantaa ovat kiinnostavia retkikohteita yhä edelleen. Aina tulee eläkeläisiä ja muita kohderyhmiä, jotka ovat kiinnostuneita retkitiimin toiminnasta ja matkakohteista.
Retkitiimi toimii vapaaehtoisvoimin. Retket ovat edullisia, koska hinnoittelut ovat kustannusten mukaiset. Matkat eivät siis tuota voittoa. Hinta muodostuu useimmiten kuljetuksesta, kohteen sisäänpääsymaksusta, varatusta opastuksesta, ruokailusta ja kahvitarjoiluista.
Vapaaehtoiset hoitavat retkien suunnittelun sekä toimivat retkien johtajana ja mahdollisena oppaana silloin kun varattua, maksullista opasta ei ole.

Retki-Infon päivystysvuorossa Jukka

Vapaaehtoiset hoitavat myyntityön ja raportoinnit sekä retkien loppuselvittelyn, laskujen tarkistukset, hyväksymiset ja arkistoinnit.
Retkitiimi kokoontuu kerran kuussa palaveriin, jossa käsitellään tulevien matkojen ehdotelmat, hyväksytään ne ja käsitellään asiakaspalautteet yms.

Tiimissä on tällä hetkellä 7 jäsentä, puheenjohtaja ja sihteeri ovat henkilökunnan edustajia.

Jutun on kirjoittanut Retkitiimin jäsen 
Aila Packalen

21.10.2016

Satusukka-projekti

Viime keväänä aloitimme Kampin Neulekahvilassa Satusukka-projektin. Ideana oli neuloa  päiväkotiin lapsille villasukkia. Langat saatiin neulojien omista kätköistä ja myös muuten lahjoituksena. Kaikki pienetkin kerät otettiin käyttöön ja niin sukista saatiin iloisen kirjavia.
Peppi Pitkätossun, Maija Mehiläisen ja Keijukaisen sukat...?
Sukat on tarkoitettu lapsille lähinnä varasukiksi kylmiin ja sateisiin päiviin. Mutta mikäli päiväkodin aikuiset katsovat aiheelliseksi, voi niitä antaa villasukattomille lapsille kokonaan omaksikin.  
Menninkäisen, Hiiren ja Tontun sukkia...?
Perjantaina 21.10. veimme yhteensä 55 paria sukkia ja 15 paria lapasia Päiväkoti Kampin lapsille. Satusukkien luovutuksen lisäksi ohjelmassa oli Kampin teatterityöpajan satunäytelmä "Ampiainen ja Hiiri".
Ampiainen-Pampiainen ostoksilla torilla
Yleisö silmät ja korvat tarkkana
Lämmin kiitos kaikille projektiin osallistuneille neulojille, 
lankalahjoituksia antaneille ja teatteriharrastajille. 
Satusukat jatkavat nyt tarinaansa pikku varpaita lämmittäen :)

Helena- ohjaaja

20.10.2016

Kirjalahjoitus Neulekahvilaan

Virpi Siira (kuva: Anne Gustafsson)

Kampin Neulekahvila sai lisää inspiraatiota uuden kirjan muodossa, kun mm. "Virkkauskuningattareksi" tituleerattu Virpi Siira kävi tuomassa lahjoituksena uusimman kirjansa "omA KOPPA 365".
Paikalla lahjoitustilanteessa oli Neulekahvilan ja Anna ja Toivo- ryhmän jäseniä. Ilmassa oli suorastaan "fanitapahtuman" tuntua...
Virpi työskentelee Stadin ammattiopiston Nuorten Sinisellä Verstaalla kouluttajana. Jatkossa onkin tarkoitus tehdä jotain mukavaa yhteistyötä Kampin senioreiden ja Verstaan junioreiden kesken.  


Neulekahvila kiittää lahjoituksesta. Kirja tulee varmasti ahkeraan käyttöön :)



13.10.2016

Liikunnallinen aamupäivä Töölönlahdella


Torstaina 6. lokakuuta oli valtakunnallinen Iäkkäiden ulkoilupäivä, jota vietettiin Kampin palvelukeskuksessa yhteisen kävelylenkin muodossa. Lähdimme aamupäivällä palvelukeskuksen aulasta noin kahdenkymmenen henkilön voimin Baanaa pitkin kohti kaunista Töölönlahtea.

Päästyämme Töölönlahdelle oli jokaisella mahdollisuus joko tutustua fysioterapeutti Emilian opastuksella Töölönlahden rannassa olevaan tasapainopuistoon, tai jatkaa kävelyä Töölönlahden rantaa pitkin kauniissa maisemissa. Ulkoilutapahtuman kruunasi ihana aurinkoinen keli ja virkistävä syysilma, joka piristi niin kehoa kun mieltä. 
Seuraamme liittyi myös MeNaiset –lehden toimittaja. Hän haastatteli mm. Sirkka Liisa Rautakangasta, jutun voit lukea täältä: menaiset.fi/vievanhusulos
Fysioterapeutti Emilia

12.10.2016

Oppien ja oivaltaen-tapahtuma


Ilmassa oli kihelmöivää jännitystä ja pirskahtelevaa iloa, kun päiväkotilapset ja seniorit kokoontuivat tutustumaan toisiinsa ja liikkumaan yhdessä Kampin palvelukeskuksen juhlasaliin. Alkamassa oli vanhustenviikon yhteydessä pidetty Oppien ja oivaltaen tapahtuma.

Suunnittelusta ja toteutuksesta vastasivat yhdessä Sosiaali- ja terveysvirasto, Varhaiskasvatusvirasto, sekä Liikuntaviraston ohjaus ja hyvinvointiosasto. Ensimmäistä kertaa järjestettyyn tilaisuuteen kokoontui 20 päiväkotilasta ohjaajineen Kampin päiväkodista ja 17 senioria.  


Päivän ohjelmassa oli perinteisiä piirileikkejä, lasten kaikille opettama muumitanssi, loruja, kontaktiharjoituksia ja päivän kruununa jonossa tehty satuhieronta. Harjoituksessa päiväkodin ohjaaja luki tarinaa ja samalla etenevää tarinaa piirrettiin edessä olevan selkään - rentouttava harjoitus kaikille mukana olleille.


Tilaisuuden päättyessä useampikin seniori sai vielä lapsilta lämpimän halauksen kiitokseksi mukavasta yhteisestä liikuntatuokiosta. Iloisin mielin väki poistui tilaisuudesta uutta tapaamista toivoen.

Riitta Ahlsten

Ts. Senioriliikunnansuunnittelija

 

6.10.2016

Teknologialainaamo Kampissa 4.10.


Vanhustenviikon puitteissa kävi Laurea - ammattikorkeakoulun Teknologialainaamo esittelemässä hyvinvointiteknologiatuotteita Kampin palvelukeskuksessa teemalla "Teknologia tutummaksi - käyttöönotto helpommaksi". Aihe tuntui olevan hyvin kiinnostava ja esittelyständillä kävikin kova kuhina. Esittelijöiden mukaan n. 210 asiakasta kävi päivän aikana kyselemässä ja tutustumassa tuotteisiin.

Eniten kiinnostivat Doron puhelimet ja näkemisen apuvälineet sekä ActiveMEDI terveystietotuotteet, mutta tasaisesti olivat muutkin tuotteet kiinnostuksen kohteena. Esittelijät kertoivat monen asiakkaan todenneen, ettei tarvitse tuotteita vielä, mutta että on hyvä tietää etukäteen, mitä on olemassa. Muutama alkoi heti miettiä, kenelle tuttavalleen jokin tuote sopisi. Täysin teknologiavastaisia asiakkaita ei esittelyssä tullut vastaan, vaan kaikki olivat kiinnostuneita ja kyselivät tuotteista innokkaasti.

Kiitos Teknologialainaamolle vierailusta ja tervetuloa jatkossakin meitä opastamaan :)

4.10.2016

Helsingin kaupunki kehittää digitaalisia palvelujaan


Helsingin kaupunki on käynnistänyt pilottihankkeen, jossa se tekee tunnetuksi maksutonta, langatonta verkkoaan. Pilotti on osa laajempaa hanketta, joka tähtää digitaalisten palvelujen kehittämiseen ja niiden saavutettavuuden parantamiseen.
Pilottihankkeessa luodaan langattomasta verkosta kertovat opasteet ja opastetaan asiakkaita verkon käytössä. Pilotti toteutetaan kahdessa kaupungin toimipisteessä, Kampin palvelukeskuksessa ja Itäkeskuksen kirjastossa.
Pilotin ajaksi Kampin palvelukeskukseen on luotu langaton Helsinki-verkko. Verkkoon voi liittyä omalla älypuhelimella, tabletilla tai kannettavalla tietokoneella. Helsinki-verkon toimintaperiaate on sama kuin muidenkin kaupungin maksuttomien, langattomien verkkojen (Helsingin kaupungin WLAN, Helsingfors stads WLAN ja Helsinki City Open WLAN).

Opastusta langattoman verkon käyttöön saa mm. varaamalla palvelukeskuksen neuvonnasta (puh. 09 310 44513) 45 minuutin mittaisen henkilökohtaisen opastusajan. Pilotti jatkuu 9.12.2016 saakka ja toteutetaan yhteistyössä Kaupungin kanslian osallisuus- ja neuvontayksikön, ENTER ry:n, Itäkeskuksen kirjaston, sekä Lasipalatsin Mediakeskuksen kanssa.