7.12.2018

Itsenäisyyspäivän konsertti Kampissa 5.12.2018



Vt. johtaja Tuija Epäilyksen puhe aloitti tilaisuuden:

"Huomenna on Suomen itsenäisyyspäivä. Suomi täyttää 101 vuotta. Näihin vuosiin on sisältynyt paljon erilaisia tapahtumia ja ajanjaksoja. Suomi on kehittynyt paljon itsenäistymisensä aikana. Meidän maassa on paljon hyviä asioita, joista voi olla ylpeä. Suomi on monessa asiassa edelläkävijä ja uudistaja. Yksi tärkeä ylpeyden aihe on se, että Suomi on yksi maailman johtavia maita tasa-arvon vaalimisessa. Suomi ajaa vahvasti maailmanlaajuista sitoutumista tasa-arvoon.

Suomessa astui voimaan vuonna 2014 yhdenvertaisuuslaki, jonka tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa. Yhdenvertaisuuslain myötä uudistettiin myös tasa-arvolakia. Tasa-arvolain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Lain tarkoituksena on myös estää sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää.

Kampin palvelukeskus täyttää ensi syksynä 30 vuotta. Kampin historiaan on mahtunut monenlaisia vaiheita ja erilaisia ihmisiä. Jokainen meistä on moninainen. Jokaisella on oma syntymäpaikka, sukupuoli-identiteetti, elämänhistoria, koulutus, työura, perhe, ystävät, tavat, tottumukset ajatukset ja kiinnostuksen kohteet. Hyvän elämänlaadun kannalta on tärkeää, että saa elää elämäänsä omana itsenään. Kampin palvelukeskuksen arvot ja pelisäännöt pohjautuvat Helsingin kaupungin arvoihin, joissa nousee esille yhtenä vahvana osana oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus.
Vt. johtaja Tuija Epäilys
Kuten Suomi, niin Kamppikin on uudistusten edelläkävijä. Tämän vuoden 2018 yhtenä suurena saavutuksena toiminnan kehittämisessä on Setan kanssa meneillään oleva yhteistyö. Kampin palvelukeskus, Kinaporin palvelukeskuksen ohella, saa Suomen ensimmäisen Sateenkaarisertifikaatin. Tämä tarkoittaa sitä, että palvelukeskuksessa edistetään suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista. Jotta tämä mahdollistuu, tarvitaan yhteistä suuntaa ja tahtotilaa. On tärkeää, että jokainen talossa asioiva ihminen saa olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi omana itsenään.
Usein kuulee sanottavan, että Suomi on hyvä ja turvallinen paikka asua, olla ja elää. On tärkeää tehdä Kampista yhdessä syrjinnästä vapaa ja turvallinen palvelukeskus kaikille, jossa jokaisella on hyvä olla, ja jossa voi olla juuri sellainen kuin on.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille !"

Konserttiosuudessa esiintyi Suomen Kodály –kuoro, johtajana Noora Määttä.

4.12.2018

Mielenterveyden ensiapu® - kurssi alkaa Kampissa



Mielenterveyden ensiapu® 1 -kurssilla saat tietoa mielenterveydestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä, pääset harjoittelemaan mielenterveystaitoja sekä pohtimaan sitä, miten voit vahvistaa omaa ja läheistesi mielenterveyttä.
Hyvä mielenterveys lisää hyvinvointia ja auttaa selviämään elämään kuuluvista vaikeuksista. Kurssi sopii kaikelle mielen hyvinvoinnista kiinnostuneille.

Kurssilla käsiteltävät teemat:                                                                Kivet, Pikkukivi, Pyöreä, Pino

  • Mitä hyvä mielenterveys on
  • Tunnetaidot
  • Elämän monet kriisit
  • Ihmissuhteet ja vuorovaikutus
  • Arjen hallinta
Aika: torstaisin 7.2.–14.3.19 klo 10.30 –12.30 (yht. 6 krt)

Paikka: Kampin palvelukeskus, Broidi, 2. krs.                                     

Ilmoittautuminen: ti 22.1. mennessä.


Lisätietoja ja ilmoittautuminen: 
Tuuli Pekkala tuuli.pekkala@hel.fi tai 09 310 44516.