30.10.2013

Olkkari on portti Kamppiin

 Kampin vapaaehtoiset pitävät pientä sosiaalista kahviota,
Olkkaria, aivan palvelukeskuksen pääoven läheisyydessä. Olkkari on avoinna aina arkisin ja sen iloiset vapaaehtoiset ja asiakkaat ottavat myös uudet palvelukeskuksen asiakkaat lämmöllä vastaan. Tästä syystä Olkkarin sanotaankin myös olevan portti Kamppiin. 



Jussi ja Jatta Olkkarissa biljardin pelaamisen jälkeen.

Palvelukeskuksessa on tällä hetkellä nuori työelämään tutustuja Keskuspuiston ammattioppilaitoksesta, Hodan 16v. Hodan on Kampissa kaksi viikkoa ja hän on työskennellyt muun muassa vapaaehtoisten ylläpitämässä sosiaalisessa kahviossa, Olkkarissa. Tässä alla Hodanin kertomaa viime keskiviikolta:

”Tänään kuvasin kahviossa kahvion asiakkaita. Kaikki olivat jotenkin iloisia tänään. Olkkari on tila, jonne voi tulla kahville ja juttelemaan muiden kanssa. Minun mielestä täällä on kiva olla töissä ja päivä oli kiva”.






Tuulikki ohjaa Kampissa yhteislauluja.




23.10.2013

Syksyn ensimmäinen kirpputori houkutteli


Syksyn ensimmäistä kirppispäivää oli odotettu! Tavallisesti myyntipöytiä asetetaan ala-aulaan 10 kappaletta, mutta kovan kysynnän ja odotuksen vuoksi aulassa oli paikalla tänään jopa 15 myyjää oman pöytänsä edessä.




Tunnelma oli vilkas koko päivän ja sekä myyjät että ostoksia tehneet asiakkaat vaikuttivat tyytyväisiltä. Mikäli et tällä kertaa päässyt paikalle, seuraavan kerran kirpputori järjestetään Kampissa 27.11. 










7.10.2013

Hyvää vanhustenviikkoa!


Järjestyksessä 59. Vanhustenviikko alkoi Kampin palvelukeskuksessa vuoden teemaa kantavalla luennolla "Hyviä vuosia!".  

Ja hyvä vuosihan tämä Kampille on ollutkin - olemmehan jälleen siellä mistä kaikki alkoi. Ja näin parinkymmenen vuoden jälkeen tie on edennyt Kammarista Olkkariin. Vapaaehtoisten ylläpitämä kahvio uudelleennimettiin muuton jälkeen ja Olkkari on toiminut entistä ehonpana jo pari viikkoa. Tervetuloa tutustumaan!


Leena Valkonen luennoi aiheesta "Hyviä vuosia" Vanhustyön keskusliiton kokoaman lehtiaineiston pohjalta.


3.10.2013

Marimekko by Tuunaritytöt


Eilen Kampissa saatiin nauttia muotinäytöksestä, kun Tuunaritytöt esittivät itse valmistamiaan toinen toistaan ihastuttavampia ja taiteellisempia asuja. Tällä kertaa teemana oli Marimekko, sillä kaikki näytöksen asut oli valmistettu Marimekolta lahjoituksina saaduista erikokoisista kangastilkuista.  
Näytös koostui kolmesta kierroksesta ja kierrosten välissä yleisö sai esiintyä; pianisti Riku soitti ja laulatti koko salillista.
Tuunaritytöillä oli myös yllätys yleisölle: tällä kertaa esityksessä nähtiin mukana myös yksi tuunaripoika!

 






Tuunarityttöjen Marimekko-asuja päästiin ihastelemaan myös Kampin palvelukeskuksen avajaisissa

Tuunaritytöt ovat Kampin palvelukeskuksessa syntynyt ryhmä, jossa ryhmän jäsenet tuunaavaat vanhasta uutta ja suurempi yleisö pääsee nauttimaan luomuksista muotinäytöksissä ja erilaisissa tapahtumissa. Tuunaritytöt voi nähdä esiintymässä myös muualla Helsingissä.

11.9.2013

Juhlatunnelmia avajaisista


Kampin palvelukeskuksessa vietettiin vuoden kestäneen remontin jälkeen avajaisia maanantaina menneenä maanantaina. Juhlat olivat yleisömenestys - oli mukava huomata, kuinka innolla palvelukeskuksen paluuta Kamppiin oli odotettu!

Juhlatunnelmaan virittäydyttiin aamupäivällä kahviossa pianisti Richard Järnefeltin siivittämänä. Pianisti on kuulu kyvystään soittaa maailmassa eniten kappaleita ulkomuistista eikä varmasti jättänyt tälläkään kerralla juhlayleisöä kylmäksi!
Puoliltapäivin alkoi suuren suosion saavuttanut Kampin Lähimmäistoiminnan kakkutarjoilu. Vapaaehtoiset emäntämme tarjoilijat kakkua ja kahvia kaikkiaan 850 hengelle!

Tanssikoulu Footlight esitti katutanssia
 Juhlasaliin kerääntyi liki 300 juhlavierasta nauttimaan ohjelmasta, jossa nähtiin muun muassa katutanssia ja stadin slangilla esiintyvä bändi.



Ollibull esiintyi stadin slangilla
Kaikenkaikkiaan mainio juhlapäivä täynnä vilskettä ja iloisia ilmeitä. Tästä on hyvä alkaa syyskausi!