18.3.2014

Pata ilman burgundia



Kampin kokkauskurssilla vieraili maanantaina oikea visionääri, keittiömestari William Pyy, kamppilaisille tutummin "Popi". Popin opastuksella valmistui herkullinen kasviskeitto tuoreista raaka-aineista ja houkuttelevan tuoksuinen Burgundinpata.





Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Kurssilaiset nimesivät pääruoan lopulta "padaksi ilman burgundia", sillä tällä kertaa ryhmän piti pärjätä ilman punaviiniä.


  
Kurssi kokoontuu tänä keväänä vielä kaksi kertaa, maanantaina 24.3. ja 31.3. klo 10-12. Uusi kurssi aloittaa taas ensi syksynä ja sinne ovat tervetulleita kaikki perusruoanlaittotaitoja opettelemaan.
 

14.3.2014

Metropolian kevätsoitto


Metropolia Ammattikorkeakoulun kitaraluokka esiintyi Kampin palvelukeskuksessa to 13.3. klo 13. Tilaisuudessa kuultiin kitaramusiikkia eri aikakausilta.

Torstain konsertti oli osa Metropolia AMK:n ja Kampin palvelukeskuksen yhteistyönä toteutettavaa neljän konsertin sarjaa. Sarjan kaksi viimeistä osaa kuullaan ke 30.4. ja ke 28.5. klo 14. Konsertit toteutetaan erilaisin kokoonpanoin, soittimin ja musiikkityylein, joten jäämme mielenkiinnolla odottamaan tulevaa.





7.3.2014

Naistenpäivän tunnelmiin virittäydyttiin Rohkean Liisan tarinan myötä


Näyttelijät

Näin naistenpäivän alla Kampissa nähtiin eilen 1700-luvulle sijoittuva näytelmä poikkeuksellisen valveutuneesta ja rohkeasta naisesta. "Rohkea Liisa Wirkkala" on Kampissa vapaaehtoisena toimivan Ritva Klemolan käsikirjoittama ja tuottama näytelmä esi-äidistään Liisasta, joka aikanansa uskalsi uhmata yleisiä normeja ja nousta väkivaltaista aviomiestään vastaan. Näytelmän näyttelijöinä Ritvan itsensä lisäksi toimi myös muita Liisan jälkipolveen kuuluvia sekä heidän ystäviään. Näytelmä perustuu tositapahtumiin ja Ritvan tekemään sukututkimukseen. Tiedot tapahtumista on kerätty muun muassa kirkon kirjojen merkinnöistä.

  

Yleisöä ennen näytelmän alkua.


"Liisa Wirkkala syntyi 1691 Kaustisen Wirkkalan Alitalossa.
Hän avioitui uudelleen Hanni Puusaari–Hannilan kanssa ensimmäisen aviomiehen korpraali Johan Svartlockin kuoltua.
 
Avioliitto Hannin kanssa osoittautui vaikeaksi. Ei mennyt
montakaan vuotta kun Liisa halusi saada avioeron väkivaltaisesti
käyttäytyvästä Hannista, mutta siinä hän joutui silloisen vallankäytön pyöritykseen. Vuonna 1734 laaditun aviokaaren mukaan eron sai vain, jos oli uskoton avioliitossa tai kadonnut jäljettömiin. Lakia toteutettiin Raamattua tulkiten."



Liisa ja Hanni kirkkoraadin edessä.


"Liisa yritti rohkeasti saada avioeron vetoamalla Raamattuun,
apostoli Paavalin sanoihin: "se on oikia leski joka yxinäs on". Liisan ja Hannin asiaa käsiteltiin kirkkoraadissa, tuomiokapitulissa ja kinkereillä viitisen vuotta. Hanni oli äitinsä puolelta pappissukua, mikä seikka ei liene ollut ainakaan vahvistamassa Liisan oikeuksia. Arvella voi myös, oliko Liisa saanut oppia näkemykseensä seudulle levinneestä kirkon sanomaa vastustavasta herätysliikkeestä, jossa korostettiin mm. yksilön vapautta. Liisa eli kautena, jolloin muutoksen tuulet henkäilivät kansan pariin ja kansa kuitenkin vielä turvautui omiin noita- ja poppakonsteihinsa."



Näytelmää säesti Tomas Takolander.


 Näytelmän ensiesitys oli Tapio Wirkkalan puistossa Arabianrannassa 22.8.2013. Oli todella hienoa saada näytelmä myös tänne Kamppiin!

Mikäli joku lukijoista innostui myös omien sukujuuriensa ja sinne kätkeytyvien tarinoiden selvittämisestä, Ritva ohjaa Kampissa Sukututkimus - ja tarinankerronta ryhmää joka toinen torstai. Palvelukeskuksesta voi tiedustella, mahtuuko ryhmään uusia jäseniä vielä kevään aikana.

Hyvää naistenpäivää kaikille ihanaisille lukijoillemme!


Näytelmän naisia.


3.3.2014

Kampin Seniorisäpinät 19.2.



Ilmassa oli aikamoista kuhinaa, kun Liikuntaviraston kanssa yhteistyössä järjestetyt  Seniorisäpinät alkoivat. Innokkaat kuntoilijat kokoontuivat yläaulaan odottamaan säpinöiden alkamista. Toisilla oli miettimistä, että mihin kahden tunnin aikana osallistuu, kun tarjolla oli monta mielenkiintoista lajia.
Asiakkailla oli mahdollisuus liikkua Liikuntakeskuksen  puolelle avoimista ovista. Säpinät alkoivat Liikuntahallista, mikä on samassa tasossa palvelukeskuksen juhlasalin kanssa.
Säpinät avasi palvelukeskuksen johtaja Riitta Kauppila havainnollisella puheellaan ja kannusti kaikkia ikäihmisiä liikkumaan. Satapäinen innokas porukka lähti Riitta Ahlstenin ohjaamaan alkujumppaan, josta lämpö lähti mukavasti virtaamaan ympäri kehoa.






Jumpan jälkeen oli mahdollisuus monipuoliseen  toimintaan. Toiset jäivät halliin reippaaseen kuntojumppaan ja osa lähti fysioterapeutti Annika Laaksosen johdolla palvelukeskuksen kuntosalille, jossa oli avoimet ovet. Kuntosalilla oli välillä aika hulina ja tekemisen meininki. Moni uusi kävijä sai tutustua laitteisiin Annikan ohjauksessa ja toivottavasti virisi kuntoiluinto!




Palvelukeskuksen juhlasalissa oli hyväntuulista porukkaa Päivi Rummukaisen ohjaamassa Senioritansseissa. Monenlaista kuviota tuli läpikäytyä piirissä eikä tanssiessa tarvinnut erikseen paria.
 Palvelukeskuksen sisääntuloaulasta oli suora kulku Liikuntakeskuksen  liikuntasaliin, jossa oli monipuolinen tasapainorata. Radalla sai haastaa omaa tasapainoa eri tavoilla mm. testata reaktiokykyä, keskittymistä ja eri lihasten yhtäaikaista toimintaa. Koordinaatioharjoitukset eivät olekaan aina niin helppoja, varsinkin kun joutuu samalla istumaan pallon päällä! Moni totesi, että tasapainoa tulisi enemmän harjoittaa, jotta välttyisi kaatumisilta ja saisi varmuutta omaan liikkumiseen.
Liikuntahallista kantautui kansanmusiikki ylä-aulaan, Folk Jam oli täydessä käynnissä. Liikuntaa kansamusiikin tahtiin, olipas mukaansatempaava puolituntinen eikä hikipisaroilta vältytty.
Juhlasalissa flyygelin takana  taitava säestäjä soitti tuttuja sävelmiä, jotka antoivat tahtia tuolijumpassa. Oli erilaista  liikkua elävän musiikin tahtiin ja jumppajilla oli hymy huulilla.
 Säpinät huipentuivat yhteiseen venyttelyyn ja totesimme yhdessä, että ensi vuonna järjestämme jälleen monipuoliset Seniorisäpinät. Kiitokset kaikille osallistuneille ja Liikuntaviraston ahkerille jumppauttajille !

17.2.2014

Tuunarien muotishow häikäisi Kampissa 13.2.

Jälleen kerran luova, innostunut ja taitava Kampin Tuunarien ryhmä järjesti juhlasalissa värikkään muotinäytöksensä. Nyt jo kahdeksatta vuotta toimiva ryhmä käytti aiemmin nimeä Tuunaritytöt, mutta ryhmän saatua joukkoonsa miespuolisen jäsenen, muutettiin nimi sukupuoli-neutraalimmaksi.

Maikki

Tuunarien harrastuksen lähtökohtana on kierrätys. Materiaali asuihin löytyy kirpputoreilta, ystäviltä ja omien komeroiden kätköistä. Myös Kampin palvelukeskuksen ompeluhuoneeseen jätetyistä lahjoituskankaista on löytynyt monta aarretta tuunattavaksi.

Tällä kertaa muotinäytökseen osallistui seitsemän tuunaajaa. Shown avasi vanhaan Finnairin lentoemännän asuun pukeutunut Maire. Tämäkin vaate oli löytynyt kierrätyksestä!

Maire
”Oikein hyvää iltapäivää, arvoisat matkustajat ja tervetuloa lennolle numero kuusi kuusi kuusi, sex sex sex. Koko miehistö toivoo, että lentonne on miellyttävä. Hyvää matkaa.”

Näillä toivotuksilla lähdimme neljälle pukukierrokselle Leenan pianomusiikin säestyksellä.

Brita

Sisko

Osassa vaatteita oli ollut kaavoituksessa haasteita. Valmisvaatteiden tuunaamisessahan pitää ottaa huomioon mm. aiemmat ompeleet ja muut yksityiskohdat. Aina ei yksi materiaali riitä. Silloin otetaan luovuus avuksi ja jatketaan työtä vaikkapa naapurin lahjoittamalla verho-kankaalla, kuten Eilan taitavasti tehdyssä spiraalihameessa. Pussilakanoissa on paljon kangasta useampaankin vaatteeseen. Tämä todettiin Sirkka-Liisan ja Maikin kesäisten kukkamekkojen kohdalla. Rita oli saanut kauniin viittansa kankaan ystävältään ja naisellisen hameen kangas löytyi ompeluhuoneen lahjoitusmateriaalista. Viittakankaasta oli hameeseen lisätty ”viuhakkeet”, jolloin koko asu sai yhtenäisen ilmeen. Siskon ”hassuttelupuvun” hameen kangas on ystävältä. Virkatun puseron malli on Siskon itsensä suunnittelema eli ns. omasta päästä. Markku oli vaatteissaan erikoistunut huppareiden tekemiseen. Ensimmäisellä kierroksella nähtiin ”elefanttihuppari”. Se on tehty koneella neulotusta palasta, joka on huovutettu pesukoneessa 40 asteessa ja kaavoitettu huppariksi. Toisessa mallissa oli käytetty kahta eriväristä nahkaa. Hermotkin taisivat Markulta jossakin vaiheessa mennä mutta ”työ tekijäänsä kiittää”.
 

Markku

Eila

Yhteensä asuja esiteltiin 24. Osa niistä oli kaksi- ja jopa kolmeosaisia. Tämän lisäksi tulivat vielä tuunatut asusteet, esim. hatut ja korut. Kirppiksiltä oli löytynyt asuihin sopivia kenkiä ja laukkuja. Tyylikkäät, värikkäät, kesäiset ja välillä hassutkin vaatteet saivat yleisöltä runsaat aplodit ja kiittävät kommentit.

Näytös päättyi esiintyjien yhteismaljaan flyygelin ääressä. Ryhmän ”primus motor” Sirkka-Liisa kiitti esityksessä mukana olleita sekä yleisöä ja kutsui kaikki Lähimmäistoiminnan tarjoamille ”Ystävänpäiväkahveille”. 

Sirkka-Liisa

Kyllähän se kahvi ja leivos taas maistuikin niin hyvältä iloisessa seurassa mukavan ohjelman jälkeen. Sydämelliset kiitokset Tuunareille ja Lähimmäistoiminnalle koko yleisön puolesta!