24.7.2013

Vapaaehtoistoiminta vei Romaniaan


Kampin vapaaehtoisena toimiva atk-opastaja Urho sai mahdollisuuden osallistua kesäkuussa viikon mittaiseen työpajaan Romanian Craiovassa. Työpaja oli osa EU:n Elinikäisen oppimisen ohjelmaa, jonka teemana oli
”Colourful ageing: storytelling, social media and volunteering activities” .

Työpaja on yksi monista, joita ohjelman puitteissa on järjestetty vuosittain. Mahdollisuus nousi esille aiemmin keväällä eräässä vapaaehtoisten Tiistai –tapaamisessa ja lopulta meiltä Kampista yksi uskalias vapaaehtoinen lähti mukaan hakuprosessiin.

 Urho valittiin mukaan ryhmään, joka koostui kymmenestä eripuolilla Eurooppaa asuvasta yli viisikymppisestä ja yhtä monesta nuoresta romanilaisesta koululaisesta. Tarkoituksena oli viettää viikko keskellä kesää yhdessä Romanian Craiovassa, tutustua eri kulttuureihin, sosiaalisen median välineisiin ja ennenkaikkea jakaa kokemus yhdessä työskentelystä ja vapaa-ajan vietosta yli rajojen. Työpajan kulut ja osallistujien matka- ja ylläpitokulut katettiin ohjelman rahoituksella.

"Viikko oli upea kokemus", kommentoi Urho, kun kysyin häneltä päällimmäisiä tunnelmia työpajasta.




 Urhon tekemän englanninkielisen raportin matkasta voit lukea kokonaisuudessaan Enter ry:n Ikinörtti blogista tämän linkin kautta: http://ikinortti.blogspot.fi/2013/10/colourful-ageing-workshop-report-from.html


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti