22.5.2014

Musiikkiteatteri Kapsäkki esiintyi kevätjuhlassa





Kevät on edennyt hurjaa vauhtia ja pian käännämme kalenterin sivun toukokuun viimeiselle viikolle. Tänään juhlimme palvelukeskuksessa kevätjuhlaa. Kevään kääntyminen kesäksi näkyy Kampissa myös siten, että talon tavallinen vilkas arki on rauhoittunut, nimittäin monet kurssit ja harrasteryhmät ovat siirtyneet jo kesäntauolle.
Tänä keväänä kevätjuhlan ohjelmasta vastasi musiikkiteatteri Kapsäkki esityksellään "Kotirintaman naiset". Esitys koostui vuoden 1944 radiohiteistä ja sitä kevensi naistenlehtien kirjoitukset ja naisille suunnatut mainoslauseet, jotka kuvasivat naisten arkea sota-aikana. Aivan täysimittaista esitystä Kampissa ei nähty, vaan kolmikko Ira Kaspi, Reetta Ristimäki ja Eliina Mäkiranta olivat räätälöineet meille hieman lyhyemmän maistiaisen varsinaisesta esityksestä.  


 


Kysyimme hieman esitystä seuranneelta yleisöltä, mitä he pitivät näkemästään. "Nostalginen. Eikö se tarkoita niinkuin muistoja herättävää? Minä sanoisin, että se oli nostalginen", vastasi eräs yleisössä ollut naishenkilö. Muukin yleisö tuntui pitävän esityksestä, sillä lopuksi juhlasalissa raikuivat aplodit.

19.5.2014

Kampin vapaaehtoisten kevätretki Sastamalaan



Kuvat Urho Vuori
 
Pari viikkoa sitten, eräänä toukokuisena torstaiaamuna lähdimme Kampin vapaaehtoisten kevätretkelle Sastamalaan. Retkelle osallistui viitisenkymmentä vapaaehtoista ja kaksi henkilökunnan edustajaa.


Menomatkalla pysähdyimme kahville ja jaloittelemaan. Sastamalaan päästyämme tutustuimme opastetusti Pyhän Olavin kirkkoon. Kirkkokierroksen jälkeen käänsimme bussin keulan kohti Vammalaa, jossa retkeläisiä odotti Liekorannan kestikievarin notkuva noutopöytä. Lounaan jälkeen matka jatkui Ihanamäen laukkutilalle Äetsään, jossa oli mahdollisuus tehdä ostoksia.


Äetsästä jatkoimme puolestaan Punkalaitumen Yli-Kirran talonpoikaismuseoon, josta Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjatkin ovat saaneet alkunsa. Museolla retkeläisille odottivat pullakahvit, jonka jälkeen talonpoikaismuseon opas kertoi talon historiasta. Osa ryhmästä tutustui myös museon ulkoalueisiin. Seuraavaksi pysähdyimme Humppilassa, jossa oli tarjolla iltapäiväkahvit ja ostosmahdollisuus. Paluumatka sujui bussissa rattoisasti vitsejä kertoen ja yhteislauluja laulellen.



Ilma ei suosinut tämän vuoden retkeä, oli sateista, tuulista ja kylmää, mutta muuten kaikki sujui hyvin. Retkeläiset kiittelivät järjestäjiä mukavasta ja onnistuneesta päivästä.

13.5.2014

Tähdet säteilivät Kampissa



Pellen valmennettua Diandraa oli aika testata tuoreita rytmejä ja esiintyä kamppilaisille. 
Innokkaimmat olivat odottaneet tähtiä jo tunnin. Ilmassa on jännitystä!

 
Tähdet, tähdet -ohjelmastakin tuttu Diandra vieraili ohjelman kuvausten aikaan Kampissa. Diandran mukana paikalle saapui toinenkin tähti, nimittäin Pelle Miljoona, joka on tullut tutuksia reggae -musiikin saralla. Pelle johdatteli Diandran reggaen rytmimaailmaan, ja apu tulikin tarpeen, sillä laulajattarella oli edessään hyppy tuntemattomaan. 



Suoritus ja Diandran reggae versio Kirkan tunnetuksi tekemästä
kappaleesta "Surun pyyhit silmistäni" meni nappiin!
 

Diandra oli valinnut esitettäväksi Kirkan kappaleen "Surun pyyhit silmistäni", joka oli sovitettu uudelleen sopimaan viikon teemaan. Pelle mietti, saisiko kappaleen taipumaan aidoksi reggaeksi, mutta yleisön palaute ja aplodit olivat ainakin yksimielisiä: tätä kuuntelisi kypsempikin yleisö!



Innostuneen ja kannustavan yleisön edessä on helppo hymyillä.
 

12.5.2014

Äitienpäiväkonsertti lumosi kuuliansa



Kuva: Urho Vuori
 Moni äiti, jonka voi Kampissa tavata, on sitä jo useammassa polvessa. Ei ole lainkaan harvinaista, että nämä konkariäidit ovat jo iso-isoäitejä  ja heillä jos joillakuilla on kokemusta ja näkemystä äitiydestä eri aikakausina. Näitä naisia juhlistetaan perinteisesti äitienpäiväjuhlalla, jota seuraa kakkukahvit - tässä juhlassa naiset ovat kunniavieraita ja miehet pukevat vuorostaan essut päälleen.

Edes viime torstainen sateinen sää ei onnistut latistamaan Kampin Äitienpäiväjuhlaa, vaan paikalle saapui iso joukko ansioituneita äitejä. Tämänvuotisessa juhlassa konsertoivat Amanda Oscarsson ja Iina Palokangas ja heitä säesti flyygelin takaa Emilia Hoving. Kolmikko sai osakseen paljon kiitosta ja aplodeja ja vaikutti siltä, että heitä kuultaisiin mieluusti toistamiseenkin. Konsertin lisäksi yleisöä liikutti tunteikas äitienpäiväpuhe ja Kampin kimpan lausuntaesitys.

Juhlassa vieraili oli myös MTV:n Studio55, heidän artikkelinsa äitienpäiväjuhlasta voit lukea tämän linkin kautta:  
Konkariäidit kakkukahveilla Kampin palvelukeskuksessa

Onnea kaikille äideille, isoäideille ja iso-isoäideille!

5.5.2014

Kaikki laivaan, on täällä kunkut merien!


Risteilyisäntämme toivotti kaikki matkustajat iloisesti mukaan Kampin "Wappu risteilylle" viime perjantaina. Wappumatinea järjesttiin tänä vuonna merellisissä tunnelmissa: palvelukeskuksen henkilökunta muuntautui laivaston miehistöksi ja kannella olikin kapteenin palveluksessa laivapoliisi, laivatohtori ja liuta reippaita merimiehiä. Risteilyväkeä hauskuutti laivatrubaduuri suoraan villistä lännestä.


Laivan yläkannella vapaaehtoiset järjestivät Wappubuffeen. Risteilyväen suosikiksi nousivat vohvelit hillon ja kermavaahdon kera. Wappumatinean konsertin jälkeen tanssittiin vielä kaksi tuntia ja tunnelma yläkannen tanssisalissa olikin tiivis ja kuuma - virvoittava sima teki kauppansa tanssiväelle!




Risteilyn aikana oli käynnissä "Paras puku" -kilpailu. Paikalla oli mitä mielikuvituksellisimpia hahmoja ja raadin valintatehtävä ei ollut alkuunkaan helppo! Lopulta palkinnot saivat neljä iloista wappuristeilijää: Pocahontas, Prinsessa Ruusunen, kukkaistyttö ja Zorro. Voittajat saivat rintaansa arvomerkit ja lahjakortit Palmian kahvioon, kiitos kaikille pukeutujille!