31.10.2014

Ehdokkaanne asiakasneuvostoon, olkaa hyvät!

 
 
 
Ehdokasasettelun tuloksena kilvoittelut Kampin asiakasneuvoston paikoista aloitti 16 ehdokasta. Tänään pidimme ehdokkaille ensimmäisen esittäytymistilaisuuden, jossa yleisön oli mahdollista myös hieman "tentata" heitä.
 
Äänestämään omaa ehdokastaan pääsee 11.-12.11. klo 11-14 ja vaalien tulos julkaistaan torstaina 13.11.  
 
Toinen, ja viimeinen, mahdollisuus tavata ehdokkaat kootusti on ensi viikon keskiviikkona 5.11. klo 11.30.
 
Äänestäkää omaa suosikkianne ja Onnea kaikille ehdokkaille kilvoitteluun!
 


Kampin palvelukeskuksen 25-vuotisjuhla

Kampin palvelukeskus avattiin 11.12.1989. Taloa suunniteltaessa julistettiin arkkitehtikilpailu, sen voitti ehdotus `Vive la cite`, jonka olivat tehneet arkkitehdit Erik ja Gunnel Adlercreutz, Mikko Heikkinen, Hasse Häggström ja Staffan Lodenius.Toiminta käynnistyi heti alusta lähtien hyvin aktiivisena. Vapaaehtoistoiminta aloitettiin vuonna 1991. Kampin palvelukeskus on tänään vireä, asiakkaita ja vapaaehtoisia sekä muita toimijoita on paljon, yhteistyöverkosto on laaja.


Juhlimisen aihetta on niin asiakkailla kuin työntekijöilläkin. Juhlapäivänä Matti Pasanen aloitti ala-aulassa esiintymisen posetiivin kanssa. Kahvituksen ajaksi hän muuttui trubaduuriksi kitaran kanssa.

Juhlasalissa koettiin hienoja hetkiä. Tilaisuuden ensimmäisen puheenvuoron käytti palvelukeskuksen pitkäaikainen asiakas Maija-Liisa Backas, hän muisteli lämmöllä mennyttä ja totesi, että edelleen palvelukeskus on hieno ja tärkeä paikka. Johtaja Riitta Kauppila kertasi lyhyesti historiaa ja luki 2008 julkaistusta, Kampin palvelukeskuksesta kertovasta, Täynnä elämää -kirjasta otteita asiakkaiden haastatteluista.


Kulttuuriosuuden aloitti sydämellinen ja iloinen taikuri Jouko Alho. Hän kiinnostui jo pienenä poikana taikatempuista, ajautui nuorisotyöhön aikuistuttuaan ja siitähän syntyi Nuokun sirkus. Lähes neljäkymmentä vuotta jatkui sirkustyö, kunnes terveysongelmat mm. muistisairaus tulivat kuvaan. Sairaudesta huolimatta Jouko Alho tekee edelleen keikkoja kulukorvauksella. Hän kehuikin, että keikkaa on nyt enemmän kuin silloin kun hän pyysi palkkioita. Esitys oli hauska ja viritti yleisön juhlapäivän konserttiin. Jouko Alho totesi, että taikasanakin on muuttunut, se ei ole enää hokkuspokkus vaan Voimaa Ilosta!
 
Tres Fuego soitti upean tangokonsertin, konsertin ohjelmistossa oli sekä argentiinalaisia että suomalaisia tangoja. Piazzolan sävellykset toivat saliin lämpöä ja iloa. Suomalaisten tangojen joukossa oli vanhempia sävellyksiä ja joukossa uudempaakin tangoa, mm. Jorma Toiviaisen tango Yön kuningatar. Salintäysi yleisö kiitti seisomaan nousten ja bravo-huudot kaikuivat salissa.
 
Juhla sai asiakkailta kiitosta, juhlallisuuksiin otti osaa noin 600 asiakasta. Tarjoilusta, narikasta ja muista järjestelyistä vastasi henkilökunta, vapaaehtoisille oli annettu vapaapäivä.
 
 
johtaja Riitta Kauppila
 

27.10.2014

Mosabacka Big Band ja päivätanssit


Mosabacka Big Band konsertoi Kampissa perjantaina 10.10, jonka jälkeen orkesteri säesti perjantain päivätanssit. Konserttia oli tullut kuulemaan suuri joukko asiakkaita. Se saikin kuulijoilta kehuja ja hyvää palautetta.

 

Kampin päivätansseissa käy paljon tanssijoita. Toiset käyvät vain kuuntelemassa ja katselemassa tansseja. Osa tanssijoista käy joka viikko, toiset jopa kaksi kertaa viikossa. Tanssit järjestetään tiistaisin klo 14–16 ja perjantaisin klo 13–15. Tansseja säestää vaihtuva liveorkesteri. Tervetuloa!

 
 

20.10.2014

Hyvä kahvi ja kotitekoinen pulla yhdistävät!




Kampin keskuksen lähettyvillä Annankadulla sijaitsee kielikoulu, jonka suomenkielen opiskelijoiden kanssa kamppilaisilla on ollut yhteistyötä nyt jo noin vuoden ajan.




Yhteistyö on ollut molemminpuolin hyvin mieluisaa - suomenkielen opiskelijat saavat mahdollisuuden harjoitella kielen puhumista vapaaehtoisten kanssa ja vapaaehtoiset ovat päässeet tutustumaan erilaisiin kulttuureihin. Tällä kertaa uusi opiskelijaryhmä tuli Kamppiin vierailulle toiveenaan tutustua suomalaiseen perinnekulttuuriin ja päätimme vapaaehtoisten kanssa opettaa heidät leipomaan kotipullaa ja korvapuusteja.  





Tavallinen pulla oli monelle tuttu jo kotimaasta, mutta korvapuustien leipominen oli useimmille uutta. Korvapuustit kahvin kanssa olivat myös ehdoton suosikki siinä vaiheessa, kun pääsimme yhdessä istahtamaan kahvipöytään.
 


9.10.2014

Vanhustenviikon kuvareportaasi:

 
SeniorSurf -tapahtuma keskiviikkona 8.10.
 

Paikalle tapahtumaan oli kutsuttu suuri joukko näytteilleasettajia.


Verkkopankit esittäytyivät tapahtumassa.
 

Broidissa pääsi tutustumaan peleihin.



Kännykänkäyttöä neuvottiin kädestä pitäen.
 
 

8.10.2014

Leffailtapäivä Kinopalatsissa

 


Kampin Lähimmäistoiminta tarjosi eilen kotimaisen elokuvan "Mielensäpahoittaja" suurelle joukolle asiakkaita ja vapaaehtoisia. Kokosimme Kaisaniemen Kinopalatsiin yhteensä 260 kamppilaista.

"Tunteita herättävä elokuva ja hyvät näyttelijäsuoritukset. Etenkin miniää näytellyt Mari Perankoski jäi mieleen!", kommentoi eräs elokuvaa katsomassa ollut rouva.

Elokuvan nimi ei ollut enne, vaan lähdimme mieli täynnä uutta intoa tulvien kotiin. "Kulttuurin nälkämme tuli tyydytettyä!", kiteytti eräs vapaaehtoinen tunnelmiaan.  

Kiitos Lähimmäistoiminnalle ja kaikille ahkerille vapaaehtoisille, tämä oli loistava tapa viettää iltapäivää Vanhustenviikolla!

7.10.2014

Vanhustenviikon kuvareportaasi:


Valtaa Baana! -ulkoilutapahtuma maanantaina 6.10.

  

Lähtötunnelmissa Baanalla!
 


Mukana menossa Baanalla oli myös ilmapalloja,
joiden viesti oli tärkeä: "Vie vanhus ulos!"
 
 
 
Mukava kokoinen porukka valtasi Baanan, vaikka sää
olikin melko vilpoinen.
 
 
 
 

3.10.2014

Ilmoitustaulut saivat uuden ilmeen



Kampin palvelukeskuksessa on käynnissä palvelumuotoilu projekti, josta me toivomme saavamme lisää työkaluja siihen, kuinka palvelukeskuk-sen toimintaa voisi kehittää vieläkin asia-kaslähtöisemmäksi - kuinka Kamppi olisi entistäkin enemmän juuri asiakkaidensa näköinen paikka.

Yhtenä osana projektia henkilökunta on ollut mukana pohtimassa palvelukeskuksen viestintää. Ydinkysymys on varmasti ollut, että kuinka erilaiset ja erilaisista asioista kiinnostuneet asiakkaat löytävät juuri sen heille tärkeän tiedon suuren tarjonnan keskeltä.
Vatupassia ei tässä hommassa sentään kaivattu, kun
auttavia silmäpareja oli tarjolla!

Neuvonnan vierestä löytyvän ilmoitustaulun luota löytyvät talon varmasti yhdet tärkeimmistä neliöistä. Päivittäin vaihtuvia ilmoituksia seurataan tarkasti ja ilmoitustaululta löytyykin kaikista ajankohtaisin tieto siitä, mitä Kampissa tapahtuu.
Ilmoituksia on kuitenkin suuressa talossa paljon ja ilmoitustaulun yleisilme on välillä parhaimmistakin ponnisteluista huolimatta ollut sekava. Nyt osana projektia saimme kuitenkin uudet ja selkeät kyltit ilmoitustauluille, jotta jatkossa jokainen löytää itseään kiinnostavat ilmoitukset vaivattomammin.   



Yleisilme on heti selkeämpi!

Palvelumuotoiluprojekti jatkuu edelleen Kampissa ja seuraamme sen hyvinalkanutta kulkua mielenkiinnolla myös täällä blogin puolella.

2.10.2014

Opiskelijainfo – tiedontäyteinen iltapäivä Kampissa


 
 
Lokakuu alkoi Kampissa infopäivän merkeissä, kun sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille järjestettiin tietoisku toimijoista sekä toiminnoista Helsingin eteläisen alueen ikääntyvien palveluissa.
Infopäivässä esittäytyi tietysti Kampin palvelukeskus sekä Töölön ja Kinaporin monipuoliset palvelukeskukset. Toimintaansa tutuksi olivat tekemässä myös kotihoito sekä sosiaali- ja lähityö sekä suomeksi että ruotsiksi. Juhlasalissa pidettyjen esittäytymisten ja esitelmien jälkeen opiskelijoilla oli yläaulassa mahdollisuus kiertää eri toimijoiden pöytiä ja esittää infotilaisuuden aikana mieleen juolahtaneita kysymyksiä. Halutessaan opiskelijoilla oli myös mahdollisuus lähteä talokierrokselle tutustumaan Kampin tiloihin.
Opiskelijainfo oli monelta osaa oikein onnistunut ja osallistujien joukossa oli toivottavasti ja todennäköisesti useampi tulevaisuuden työntekijä ikääntyvien palveluihin!