31.10.2014

Kampin palvelukeskuksen 25-vuotisjuhla

Kampin palvelukeskus avattiin 11.12.1989. Taloa suunniteltaessa julistettiin arkkitehtikilpailu, sen voitti ehdotus `Vive la cite`, jonka olivat tehneet arkkitehdit Erik ja Gunnel Adlercreutz, Mikko Heikkinen, Hasse Häggström ja Staffan Lodenius.Toiminta käynnistyi heti alusta lähtien hyvin aktiivisena. Vapaaehtoistoiminta aloitettiin vuonna 1991. Kampin palvelukeskus on tänään vireä, asiakkaita ja vapaaehtoisia sekä muita toimijoita on paljon, yhteistyöverkosto on laaja.


Juhlimisen aihetta on niin asiakkailla kuin työntekijöilläkin. Juhlapäivänä Matti Pasanen aloitti ala-aulassa esiintymisen posetiivin kanssa. Kahvituksen ajaksi hän muuttui trubaduuriksi kitaran kanssa.

Juhlasalissa koettiin hienoja hetkiä. Tilaisuuden ensimmäisen puheenvuoron käytti palvelukeskuksen pitkäaikainen asiakas Maija-Liisa Backas, hän muisteli lämmöllä mennyttä ja totesi, että edelleen palvelukeskus on hieno ja tärkeä paikka. Johtaja Riitta Kauppila kertasi lyhyesti historiaa ja luki 2008 julkaistusta, Kampin palvelukeskuksesta kertovasta, Täynnä elämää -kirjasta otteita asiakkaiden haastatteluista.


Kulttuuriosuuden aloitti sydämellinen ja iloinen taikuri Jouko Alho. Hän kiinnostui jo pienenä poikana taikatempuista, ajautui nuorisotyöhön aikuistuttuaan ja siitähän syntyi Nuokun sirkus. Lähes neljäkymmentä vuotta jatkui sirkustyö, kunnes terveysongelmat mm. muistisairaus tulivat kuvaan. Sairaudesta huolimatta Jouko Alho tekee edelleen keikkoja kulukorvauksella. Hän kehuikin, että keikkaa on nyt enemmän kuin silloin kun hän pyysi palkkioita. Esitys oli hauska ja viritti yleisön juhlapäivän konserttiin. Jouko Alho totesi, että taikasanakin on muuttunut, se ei ole enää hokkuspokkus vaan Voimaa Ilosta!
 
Tres Fuego soitti upean tangokonsertin, konsertin ohjelmistossa oli sekä argentiinalaisia että suomalaisia tangoja. Piazzolan sävellykset toivat saliin lämpöä ja iloa. Suomalaisten tangojen joukossa oli vanhempia sävellyksiä ja joukossa uudempaakin tangoa, mm. Jorma Toiviaisen tango Yön kuningatar. Salintäysi yleisö kiitti seisomaan nousten ja bravo-huudot kaikuivat salissa.
 
Juhla sai asiakkailta kiitosta, juhlallisuuksiin otti osaa noin 600 asiakasta. Tarjoilusta, narikasta ja muista järjestelyistä vastasi henkilökunta, vapaaehtoisille oli annettu vapaapäivä.
 
 
johtaja Riitta Kauppila
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti