2.10.2014

Opiskelijainfo – tiedontäyteinen iltapäivä Kampissa


 
 
Lokakuu alkoi Kampissa infopäivän merkeissä, kun sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille järjestettiin tietoisku toimijoista sekä toiminnoista Helsingin eteläisen alueen ikääntyvien palveluissa.
Infopäivässä esittäytyi tietysti Kampin palvelukeskus sekä Töölön ja Kinaporin monipuoliset palvelukeskukset. Toimintaansa tutuksi olivat tekemässä myös kotihoito sekä sosiaali- ja lähityö sekä suomeksi että ruotsiksi. Juhlasalissa pidettyjen esittäytymisten ja esitelmien jälkeen opiskelijoilla oli yläaulassa mahdollisuus kiertää eri toimijoiden pöytiä ja esittää infotilaisuuden aikana mieleen juolahtaneita kysymyksiä. Halutessaan opiskelijoilla oli myös mahdollisuus lähteä talokierrokselle tutustumaan Kampin tiloihin.
Opiskelijainfo oli monelta osaa oikein onnistunut ja osallistujien joukossa oli toivottavasti ja todennäköisesti useampi tulevaisuuden työntekijä ikääntyvien palveluihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti