6.11.2017

Mietityttääkö muisti? - Aivoterveysmessut Kampissa 25.10.2017


Stadin ikäohjelma on ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista säädetyn lain (= vanhuspalvelulain) mukainen toimeenpanosuunnitelma Helsingissä. Ikäohjelmaa toteutetaan viidessä verkostomaisessa työryhmässä, jotka on perustettu kuntalaiskuulemisen pohjalta.

Yksi verkostoista on MuistiystävällinenHelsinki, joka toteutti jo kolmannen kerran aivoterveysmessut Kampin palvelukeskuksessa. Messuille saapui runsas joukko aiheesta kiinnostuneita asiakkaita.




 Messuilla oli 27 alan toimijaa, joilta sai laajasti tietoa kaupungin muistipalveluiden ja aivoterveyden edistämisen lisäksi mm. omaishoidosta, sosiaali- ja liikuntapalveluista, suun terveydenhuollosta ja työväenopiston toiminnasta. Lisäksi asiakkailla oli mahdollisuus harjoitella HSL:n matkakortin lukijan käyttöä sekä ostaa heijastimia ja liukuesteitä.

Juhlasalin tietoiskut olivat suosittuja, joissa aiheena olivat tällä kertaa ravitsemus ja aivoterveys, vinkkejä muistinhuoltoon ja edunvalvontaan liittyviä asioita. Samma var på svenska !

Liikunta ja muisti – luento sai salin täyteen kuulijoita, myös muistisairaiden palveluiden muutokset soten myötä herättivät kiinnostusta.

Muistiystävällinen Helsinki-verkoston jäsenet kokoontuvat joulukuussa ja käsittelevät nyt messuilta tulleiden asiakkaiden kirjoittamia palautteita.

Pääsääntöisesti niiden mukaan aivoterveysmessut ovat tärkeä monipuolisesti tietoa antava tapahtuma, joita tulee jatkossakin järjestää.

Lämmin kiitos kaikille mukana olleille
toimijoille, opiskelijoille, vapaaehtoisille ja
Kampin omalle väelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti