3.10.2013

Marimekko by Tuunaritytöt


Eilen Kampissa saatiin nauttia muotinäytöksestä, kun Tuunaritytöt esittivät itse valmistamiaan toinen toistaan ihastuttavampia ja taiteellisempia asuja. Tällä kertaa teemana oli Marimekko, sillä kaikki näytöksen asut oli valmistettu Marimekolta lahjoituksina saaduista erikokoisista kangastilkuista.  
Näytös koostui kolmesta kierroksesta ja kierrosten välissä yleisö sai esiintyä; pianisti Riku soitti ja laulatti koko salillista.
Tuunaritytöillä oli myös yllätys yleisölle: tällä kertaa esityksessä nähtiin mukana myös yksi tuunaripoika!

 






Tuunarityttöjen Marimekko-asuja päästiin ihastelemaan myös Kampin palvelukeskuksen avajaisissa

Tuunaritytöt ovat Kampin palvelukeskuksessa syntynyt ryhmä, jossa ryhmän jäsenet tuunaavaat vanhasta uutta ja suurempi yleisö pääsee nauttimaan luomuksista muotinäytöksissä ja erilaisissa tapahtumissa. Tuunaritytöt voi nähdä esiintymässä myös muualla Helsingissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti