18.5.2015

Äitienpäiväkonsertti 7.5.

 
Minä hoidan lastani ja kasvatan sitä. Lapsi on pieni ja hauska. Vauvaa pitää vahtia ja syöttää ja vielä vaihtaa vaipat. Lapsi pitää viedä ulos. Me menemme puistoon lapsen kanssa. Lapsi tykkää olla puistossa. Kun lapsia alkaa väsyttää, minä laitan lapsen rattaisiin. Kun olemme kotona niin lapsi nukkuu kuin tukki. Näin kirjoitti vuoden 2008 Kevätpörriäisessä tokaluokkalainen Matilda.
  
 

Kampin äitienpäiväkonsertissa äideille, isoäideille ja muille kuulijoille esiintyivät hieman vanhemmat opiskelijat; Sibelius-lukion Sekakuoro Sibis ja Sibelius-lukion tyttökuoro. Kuorot esittivät suomalaisesta kansanmusiikista vaikutteita saaneita kappaleita, sekä modernimpaa pop-musiikkia. Kuultiinpa konsertissa  myös afrikkalainen kansanlaulu, joka tosin kertoi isistä, ei äideistä. Kuoroja johtaneen Reijo Aittakummun viimehetken ohje kuorolaisille  kuului: "Muistakaa hymyillä. Jos sanat unohtuvat, hymyilette vaan." Nuoret kuorolaiset noudattivat opettajansa ohjetta ja ihastuttivat kuulijoita energisillä ja iloisilla esityksillään. Välillä sanat unohtuivat, mutta se ei menoa haitannut, päinvastoin. 

 
Konsertin lopuksi juotiin perinteiset kakkukahvit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti