8.3.2016

Aivoterveysmessut


Muistiystävällinen Helsinki verkosto järjesti 2.3.2016 "Mietityttääkö muisti?" Aivoterveysmessut.

Mikä on Muistiystävällinen Helsinki-verkosto?
Stadin ikäohjelma on ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista säädetyn lain mukainen toimeenpanosuunnitelma Helsingissä.

Ikäohjelmaa toteutetaan viidessä verkostomaisessa työryhmässä, jotka on perustettu kuntalaiskuulemisen pohjalta. Muistiystävällinen Helsinki-verkosto on yksi näistä työryhmistä. Verkoston yhteistyön tavoitteena on turvata kaupunkilaisille mahdollisimman hyvä muistisairauksien ennaltaehkäisy, varhainen tunnistaminen ja palveluiden järjestäminen sujuvasti. Tavoitteena on muistiystävällinen kaupunkirakenne. Verkostossa toimii mm. kaupungin eri virastoja, järjestöjä ja vanhusneuvosto.


Muistiystävällinen Helsinki- verkoston johtaja ylilääkäri Marja-Liisa Laakkonen ja Kampissa messuja koordinoinut Tuija Epäilys



Aivoterveysmessut järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa ja järjestäjät ilahtuivat suuresti yleisöpaljoudesta. Paikalle oli tullut eläkeläisten lisäksi  eri-ikäisiä aivoterveydestä kiinnostuneita ihmisiä.


Riku esittelee palvelukeskuksen toimintaa


Ensimmäiseen tietoiskuun oli niin suuri tunku etteivät valitettavasti kaikki mahtuneet sisälle, mutta onneksi saman sisältöiset tietoiskut järjestettiin yhteensä 3 kertaa ja kerran på svenska. Aiheina olivat ”Ravitsemus ja aivoterveys”, ”Liikunta” ja ”Miten varmistan tahtoni toteutuvan”.´ Tietoiskujen materiaali  tulee luettavaksi kaupungin itsehoitosivujen muistisivuille.
Juhlasali oli täynnä väkeä kuuntelemassa tietoiskua


Aivoterveyteen liittyviä näytteilleasettajia oli yhteensä 19,  kaupungin toimijoiden lisäksi myös  järjestöjä.  Osalta näytteilleasettajilta loppui materiaali kesken, mutta onneksi saivat niitä lisää tiedonjanoiselle yleisölle. Pöytien ääressä oli mahdollista keskustella ammattilaisten kanssa ja saada lisätietoa itselle tärkeistä asioista. Tässä maistiaisia Muistiystävällinen Helsinki-verkoston toimijoista:



Iloisia muistikoordinaattoreita

 

Suomen Muistiasiantuntijat ry

 
Ikäinstituutti

 
Terveysaseman työntekijöitä

 
Helsingin Alzheimeryhdistys ry

 
Vanhustyön keskusliitto

 
Suun terveydenhuolto

 
Geriatrian ja neurologian poliklinikka sekä kotihoito ja päivätoiminta



Palautepuuhun tulleiden palautteiden mukaan messukävijät olivat pääsääntöisesti kiitollisia siitä,  että tämmöinen tilaisuus on järjestetty. Osa toivoi uudestaan saman tyyppistä messua, mutta isommassa tilassa.  Tämän toiveen  Muistiystävällinen Helsinki-verkosto tulee huomioimaan tulevassa toiminnassaan.
Palautepuu
Palvelukeskusten ständillä toiminnasta asiakkaille kertoivat Koskelan Riku, Kinaporin Jenni, Munkkiniemen Miia ja Kampin Tuija. Varsinkin aivojumpat ja muistiryhmät eri palvelukeskuksissa herättivät suurta kiinnostusta.
Jenni, Miia, Tuija ja Riku
Lämmin kiitos Muistiystävällinen Helsinki-verkoston jäsenille  aivoterveysmessujen järjestämisestä. Yhteistyössä on voimaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti