18.3.2016

METROPOLIAN KEVÄTSOITTO

Metropolia ammattikorkeakoulun musiikinalan opiskelijat konsertoivat eri kokoonpanoilla.

Metropolian kevätsoitto starttasi mallikkaasti Meri Louhoksen konsertilla. Hän on  toiminut opettajana Sibelius-Akatemiassa ja esiintynyt sekä solistina että konserttisäestäjänä kotimaassa, useissa Euroopan maissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Neuvostoliitossa. Louhos tunnetaan myös freelance-toimittajana radiosta ja televisiosta, etenkin Yleisradion konserttimusiikin puhelintoivekonsertista 'Sävel on vapaa'. Meri Louhos on toiminut monien pianokilpailujen tuomaristossa ja julkaissut runsaasti pedagogista materiaalia.
Meri Louhos

Kevätsoiton merkeissä kuullaan mm. sellistejä, pianisteja ja kitaristeja. Viimeksi kuulimme tuttujen klassisten sävellysten lisäksi opiskelijoiden omaa tuotantoa.



Opettaja Tapani Heikinheimon mukaan yhteistyö Kampin palvelukeskuksen kanssa on todella tärkeää ja antoisaa.  Opiskelijat pääsevät autenttiseen konserttitilanteeseen soittamaan harjoittelemiaan kappaleita.


Tapani Heikinheimo

Seuraavat kevätsoitot ovat to 14.4. ja ke 4.5. Syksyllä jatkamme yhteistyötä Metropolian syyssoittojen merkeissä.
Tervetuloa kuuntelemaan !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti