3.11.2016

Vapaaehtoisten Meriittijuhla


Vuonna 1991 järjestettiin Kampin palvelukeskuksessa ensimmäinen vapaaehtoistoiminnan kurssi ja vapaaehtoistoiminnan viralliseksi nimeksi tuli Kampin Lähimmäis-toiminta. Alusta alkaen toiminnan lähtökohtana oli järjestää helsinkiläisille ikäihmisille harrastus- ja virkistystoimintaa, sekä kaupungin palveluita täydentävää, lähimmäistä tukevaa toimintaa.
Vuonna 1996 vietettiin Kampissa ensimmäisen kerran vapaaehtoisten Meriittijuhlaa. 2.11.2016 vietettiin tämän tradition 20-vuotis juhlaa. Yksi osa Meriittijuhlaa on vuoden aikana tasavuosia täyttävien vapaaehtoisten onnittelu. Tänä vuonna lahjan ja ruusun saaneita oli 11 henkeä.





Meriittijuhlien perinne syntyi aikanaan korostamaan Kampin Lähimmäis-toiminnan ja sen vapaaehtois-toimijoiden tärkeyttä. Maukas tarjoilu, mukava ohjelma ja päivänsankareiden onnittelu ovat toki tärkeä osa juhlaa, mutta ehkä kaikkein tärkeintä on kuitenkin lämminhenkinen yhdessäolo. Se tunne, että tuntee kuuluvansa juuri tähän ryhmään. Vapaaehtoiset ovat osa samaa tarinaa ja jakavat tältä osin saman historian. Ohjaaja Helena Järvi muistutti puheessaan läsnäolijoita juuri tästä lämminhenkisyydestä toisiamme kohtaan lastenlaulun sanoin "Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää". Yksinäisyys on kylmä tunne. Sen poistamiseen tarvitsemme toisia ihmisiä, läsnäoloa ja myötätuntoa.





Tilaisuuden juontajana toimi vapaaehtoistoiminnan ohjaaja Tarja Taimisto. Suuren maailman tyyliin hän kutsui estradille esiintyjän, joka oli "Suomen Elvis" eli Omar Kaeek. Hyvin tuntuivat tutut Elvis Presleyn kappaleet uppoavan yleisöön. Setin aikana kuulimme mm. kappaleet Love me tender, I cant help falling in love with you, Proud Mary, Heartbrake Hotel ja Burning love.



"Elviksen" esiintymisen jälkeen siirryttiin seurustelemaan kahvipöydän ääreen ja iloinen puheensorina täytti yläaulan. Samalla sai ottaa yhteiskuvia tähtiesiintyjän kanssa.



Kiitos kaikille Kampin Lähimmäistoiminnan vapaaehtoisille vuoden 2016 aherruksesta ja hyvää joulunodotuksen aikaa!


Kampin Lähimmäistoiminnan
syksyllä 2016 uudistettu logo




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti