14.4.2015

Jännityksen hetkiä


Tiistai oli tänään toimintaa täynnä Kampissa, kun puolenpäivän aikaan kaikkialla palvelukeskuksessa alkoi soida palohälytys. Ulkona oli onneksi aurinkoinen sää, jottei kukaan joutunut värjöttelemään kylmässä, kun henkilökunta ohjasi kiireen vilkkaa kaikki asiakkaat ulos talosta. Pääovien eteen kerääntynyt väkijoukko haistoi selkeästi ilmassa palaneen tuoksun.

Palokunta saapui paikalle nopeasti ja tarkisti tilanteen. Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä, syynä hälytykseen oli savuamaan yltynyt Olkkarin mikroaaltouuni. "Tulin alakertaan ja irrotin mikron pistokkeesta", kertoo Kampissa ohjaajana toimiva Marja.

Asiakkaat pääsivät palaamaan takaisin sisälle hetken päästä ja Olkkarissakin jatkettiin kahvittelua tavalliseen tapaan.

 


 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti