19.12.2014

Radiotanssit 18.12.



Kampissa tanssittiin sydänten kyllyydestä tangoa, valssia, humppaa ja vähän diskoakin torstaina Radio Suomen ja Puoli Seitsemän -ohjelman järjestetämissä radiotansseissa. Tanssit keräsivät paikalle n. 230 innokasta tanssijaa.

Nuorempaa polvea edustivat joukko Kallion ilmaisutaidon lukion opiskelijoita sekä viisi salskeaa kadettia, edustusta oli sekä ilma-, meri- että maavoimista. Tansseja rytmikkäiden äänilevyjen kera tahditti Radio Suomesta tuttu musiikkitoimittaja emerita Iris Mattila.

TV1:n Puoli seitsemän -ohjelmassa nähtiin tunnelmia tanssiaisista klo 18.30–19.00. Paikalla oli myös ohjelman toimittaja Alexandra Kral-Leszczynzki (kuva yllä). Radio Suomi lähetti suoraa lähetystä tapahtumasta aina kahdeksaan saakka.



Tunnelma oli innostunut ja mieli hyvä. Glögiä ja piparia oli tarjolla koko illan, kiitos Radio Suomen uutteran väen. Tapahtuman aikana oli mahdollisuus myös käydä kuvauttamassa itsensä puolison, kaverin tai vaikka kadetin kanssa.

Radiotanssit olivat Radio Suomen ja Puoli seitsemän -ohjelman Senioriviikon huipennus, sekä osa vuoden loppuun asti jatkuvaa Lupa välittää -kampanjaa. 

Tunnelmia voit käydä kuuntelemassa internetissä osoitteessa yle.fi/radiosuomi hakusanalla Radiotanssit.

Puoli seitsemän ohjelman jakson löydät Yle areenasta areena.yle.fi/tv hakusanalla Puoli Seitsemän.

Katso myös yle.fi/lupavälittää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti