2.12.2014

Arpajaiset Lähimmäistoiminnan hyväksi




Pikku-Midinettien ryhmä järjesti tuttuun tapaan näin syyskauden loppupuolella arpajaiset viime perjantaina palvelukeskuksen aulassa. 
Arvan sai kahdella eurolla ja palkinnot lämmittivät varmasti kaikkien mieltä. Ryhmä oli tehnyt itse muun muassa käsitöitä palkinnoiksi.
Ryhmä kokoontuu viikottain, joka maanantai, askartelemaan ja tekemään käsitöitä yhdessä. Ryhmän erottaa monista muista käsityökerhoista juurikin se, että tässä ryhmässä käsitöitä ei valmisteta omaan käyttöön, vaan kaikki tuotokset ovat osa varainkeruuta esimerkiksi näin arpajaisten myötä.

Kaikki arpajaisten tuotto tilitettiin Kampin Lähimmäistoiminnan hyväksi.
Palvelukeskuksessa on Pikku-Midinettien lisäksi myös muita ryhmiä ja toimintoja, joiden avulla kerätään varoja Lähimmäistoiminnalle. Kaikki Kampin Lähimmäistoiminnan varat käytetään Asiakasneuvoston harkinnan mukaan palvelukeskuksen asiakkaiden ja vapaaehtoisten hyväksi muun muassa tarjoamalla virkistysmahdollisuuksia.
 
Kiitoksia kaikille Pikku-Midineteille panoksestanne Lähimmäistoiminnan hyväksi!

Terveisin,
vapaaehtoistoiminnan ohjaaja Tiia
 
Kuvassa vasemmalta: Brita, Eero, Sirkka-Liisa, Eila ja Eeva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti